maanantai 10. helmikuuta 2014

110# Kuulumisia

Tosiaan en nyt ole viikkoon mitään kirjotellut, koska en ole vain ehtinyt.
Maanantaina noustiin Lotan kanssa lentokoneeseen ja otettii nokka kohti Hampuria, josta meidän haettiin ja ajettiin Nehmteniin.
Ja täällä sitten ollaan seuraavat kaksi kuukautta työharjoittelussa. 
=)

***
Kyseessä siis Stall-STI, Niclas ja Laura Aromaan pitämä talli. Hevoia täälä on kahdessa eri tallissa (pikkutalli, 16 hevosta) (isotalli 28 hevosta ja 5varsaa) jotka on suurin osa kilpahevosia, mutta myös siitostamma, oreja, varsoja ja eläkeläisiä mahtuu mukaan.

Työt aloitetaan aamulla seitsemän aikoihin ja yhden aikaan mennään päivätauolle. Kolmelta tullaan jatkamaan hommia ja seitsemän kahdeksan aikaan laitetaan talli kiinni. 
Sunnuntaisin aloitetaan vasta kahdeksalta (paitsi kisa aamuina parhaillaan aamu neljältä) ja lopetetaan päivätauon aikaan, ja tullaan vielä ilalla ruokkimaan hepat. Maanantait meillä on vapaata:)!

Kirjoitan koululle jokapäiväistä päiväkirjaa, haluatteko että julkaisen sen aina illalla teille, niin saatte tietää mitä täälä teen päivät pitkät?

Mutta tähän väliin "muutamat" kuvat:)

 Kasino, jossa meidän keittio yms. Vasemmalla olevista ikkunoista näkymä maneesiin:)


Kuva tallipihasta maneesin ovelta. Oikean puoleinen rakennus on pikkutalli ja vasemmalla näkyy nurkka isosta tallista. Edessä on koko paikan omistajien asumukset

Isotalli

 Pikkutallin "lisäsiipi" jossa varastotilaa, toimistotila ja yläkerrassa meidän asumukset.

Ison tallin oikealta pulelta menevä tie, josta mennään mm.kävelytyskoneelle. Valkoinen rakennus takana on Nehmtenin linna.

Puiden takan oleva rakennus oli kaiketi vain varasto:D


Oikealla on koulukenttä ja tarha. Vasemmalla estekenttä.

Koulukenttä



Tarha koulukentän vieressä

Estekenttä

Kentiltä linnalle päin otettu kuva. Vasemmala pikkutallin kulma.


Varasto


Varaston takan on vielä kolmas talli, joka on joidenkin muiden omistuksessa?

Ja täälä on tälläiset jännät olkikatot!

Varaston edusta

Pikkutalli varastolta päin.

Isotalli varastolta päin


Kävelytyskone isontallin takaa.


Kävelytyskoneelta päin




Varasto ja kolmas talli

Oikealla isotalli ja edessä pikkutalli

10 kommenttia:

  1. joo kirjoita ! : ) eihä tuolla ole lunta lainkaan !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo, tääl on iha kevät jo menossa:) Koko viikon ollu melkeimpä 10lämmintä!

      Poista
  2. Joo ois ihan mahtavaa jos jaksaisit kirjotella! Ja vaikka jos päivät alkaa alun jälkeen kulumaan sillä tietyllä rutiinilla niin eihän sun tartee sillon kirjottaa ihan joka päivä:) Toivoisin vielä pohjapiirrustusta tähän postaukseen liittyen kun en oikein hahmottanu että miten noi nyt meni :D
    sitte muutama kysymys:
    ootko minkä koulun kautta päässy ulkomaille oppiin?
    puhutaanko siellä myös suomea vai pelkästään englantia?
    tsemppiä sinne!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu voin yrittää tehdä pohjapiirrustusta tässä joku päviä:)!
      Opiskelen Koulutuskeskus Salpauksella, mutta itse järjestettiin tämä matka yms, ja mielestäni jokaisesta oppilaitoksesta on mahdollisuus lähteä ulkomaille harjoitteluun!:)
      Ja tämä talli on suomen kielinen, mutta sen lisäksi puhutaan englantia ja paljon saksaa:)

      Poista
  3. Wow, aivan mielettömän näköstä, toiveena olis itekin päästä jonkin näkösiin heppahommiin ulkomaille :) Jään innolla seuraamaan mitä tulevan pitää, joten liityin lukijaksi !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ja voisit saada enemmänkin kommentteja, jos otaisit kommentin vahvistuksen pois päältä :)

      Poista
    2. Kiitos paljon, ja suosittelen kyllä ulkomaille lähtöä jos siihen on pienikin mahdollisuus:)!

      Ja aikaisemminkin minulle tuosta sanottu, mutta en ilmesesti ole niin viisas että osaisin sen pois ottaa..osaisiko joku teistä mua siinä opastaa:D?

      Poista
    3. Ei mun ainakaan tarvinnu vahvistaa kommenttia :o

      Poista
  4. wauuu tuohan vaikuttaa ihan uskomattoman hienolta paikalta :o ! haha mun mielestä noi tallit ei näytä yhtään talleilta vaan enemmänkin joiltain kouluilta tai kartanoilta :'D mielettömän näkönen paikka, varmasti mahtava tilaisuus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo tää on ihan mahtava paikka! Ja itekki ekana päivänä piti hetki miettii mikä näistä ny onkaa oikeesti talli:D?

      Poista