perjantai 28. helmikuuta 2014

118# Kuvia

Jätän nyt parilta viime päivältä varsinaisen päiväkirja päivityksen julkaisematta, mutta eipä tässä nyt mitään kummosempaa ole tapahtunutkaan:)
Torstaina olin Cissyllä maastossa, juoksutin Qintuksen ja Romeon.
Perjantaina (tänään) Juoksutin Saaran ja ratsastin/juoksutin Romeon.

Iltapäivällä oli hetki "luppoaikaa", joten käytin tilaisuuden hyväksi ja hain kameran kyttöön. Tässä muutamia otoksia.




Qintus

Armaani


Kerttu

Henry


Saara



Brenda




Karvalakki avantti..


Cetello


keskiviikko 26. helmikuuta 2014

117# Päiväkirja

25.2 tiistai
Tehtiin taas porukalla aamutalli.
Pesin koko päivän ajan pyykkiä aina kun oli sellainen väli missä ei muuta hommaa ollut ja toin kuivia loimia yms. paikoilleen. Harjasin ja muuten putsasin Sparklyn jonka jälkeen lähdin ratsastamaan Qintuksen. Juoksutin alkuun ja tässä kohtaa iski pieni epätoivo. Hevonen juoksi pää ylhäällä niin jännittyeenä kun hevonen nyt liinassa remmeineen kykenee juoksemaan, eli kanana, niinkuin meilläpäin sanotaan. Pyörityksen jälkeen kiipesin selkään ja alku olikin yhtä kaahotusta ja keskustelua pitääkö sitä pientä keikkuvaa ja kiskovaa ratsastajaa kuunnella.
Laukkojen jälkeen alkoi hevonenkin kunnolla rentoutumaan sekä käyttämään itseään ja oli tosi kiva ratsastettavaa! Laitoin Qintuksen pois ja auttelin muita heppojen laitossa ja olin maneesissa stamassa esteitä. Illalla vielä laiteltiin jalkoja, ruokittiin hepat ja tuotiin viimeiset tarhaajat sisälle:)

Tässä tää loimi jonka Catalle ostin! Kuva hiukan hämää, eli ei oo neliskanttinen ja pitäisi olla melkein mittojen mukainen;)


26.2 keskiviikko
Heti aamusta lähdin viemään konetta, sekä jatkoin eilistä pyykkäämistä. Se huoma, loimi, suoja ja mikälie vuori ei vain pienene vaikkka kuinka pesis:D Oljitin pikkutallista muutaman karsinan, täytin rehukärryt, vietiin varsat Lotan kanssa ja tullessa tuotiin kone.
Aamupalan jälkeen lähdettiin maastoon, ja itse menin Hermeksellä. Kaverilla oli hiukan virtaa, mutta eipä se tällästä rämäpäätä haitannu:D Ainut ravipätkä vedettiin nääppärästi laukaten ja vähä pomppien ja muun matkan ohella pikku spurtit oli Hermeksen mielestä oikein hyviä ideoita:)
Maastoilun jälkeen harjasin Pertsan, Aapon ja Sparklyn sekä kävin juoksuttamassa Junnun.
Pertsa

Junnu


Tauon jälkeen aloitin laittaa heppoja kutoon, mutta nopeasti luovutin hevosen Lotalle ja lähdin hakemaan suurperhettä sisälle sekä viemään A+P ulos. Jatkoin sitten heppojen laitolla ja suitsien pesulla. Laitettiin kaikki tavarat pois, haettiin varsat ja Laura päästi meidät (minä ja Lotta) tmän jälkeen tallista, eli joskus viiden jälkeen.

maanantai 24. helmikuuta 2014

116# Päiväkirja 22.-24.2

22.2 lauantai
Aamulla mentiin aivan normisti seitsemään talliin, ja tänään ei ollut niin aikataulutettua, kun Laura ja Nikke oli hakemassa Hevosrekkaa. Vietiin porukalla koneeseen hevoset, harjasin Sparklyn ja alettiin selvittämään Lotan kanssa Snoopyn häntää. Hännästä oli siis tullut yksi n.ihmisen pään kokoinen rasta/takku pallo, josta moni oliki jo sanonu ettei auta muu ku leikata, noo me sitten vuorotellen nypplättiin häntää auki. Toinen oli aia juoksuttamassa ja toinen selvittämäsä. Aloitettiin urakka kahdeksan aikaan aamulla, ja hännästä meni harja läpitte puol kahdentoista aikaan! Ja oli kyllä urakka. En ehkä ihan heti uskonu että sellaisen voi saada auki ilman saksia, että tuli ihan voittaja fiilis kun pystyi sen harjan vetämään hännän läpi:)
Ja tämän selvitys prosessin aikana juoksutin siin Qintuksen ja Brendan.

Qintus

Kolmelta tauon jälkeen, vaihdettiin tarhat, jaoin heinät molempiin talleihin, haettiin tamma varsat, rasvattiin jalat, ruokittiin ja laitettiin talli kiinni puol seittemän aikoihin.

23.2 sunnuntai
Sunnuntai on tämä hiukan lepsumpi päivä, kun menemme talliin vasta kahdeksaksi ja lopetamme päivätaukoon (joka yleensä venyy 2-3) ja tulemme vielä kuuden aikaan tekemään iltatallin, johon siis sisältyy jalkojen rasvaus, ruokinta ja heppojen sisälle otto.

Aamu aloitettiin Lotan kanssa oljittamalla isotalli, viemällä varsat ja lakasulla. Loppupäivä laitettiin heppoja Nikelle ja Lauralle.

Lähdettiin ielä illalla ulos syömään tyttöjen kans:)


Jälkkäriä:3


24.2 maanantai
Kultaakin arvokkaampi vapaapäivä, josta ei hevillä luovuta:)!
Tänään piti kuitenkin lähteä jo yhdeksältä liikenteeseen, kun käytiin Anniina hakemassa Hampurin kentältä. Käytiin samalla vähän shoppailemassa ja toki syömässä.
Ostin myös Dohmista Catalle aivan ihanan loimen, josta koitan teille kuvaa laittaa mahd. pian:)

Maanantain jälkkärit;)

Yksi niistä vaatekaupoista joissa käytiin!

perjantai 21. helmikuuta 2014

115# Unohtunut päiväkirja päivitys...

Niinkuin varmaan jokainen teistä on taas huomannut ei tänne ole mitään tekstejä taas ilmaantunut, mutta ei nyt hirveetä innostusta ole ollut postailla, kun kuvia ei ole ja aina iltasin olen niin väsynyt että tekisi mieli vain rojahtaa kaikki kamat päällä sänkyyn ja seuraavana aamuna oisi suoraan lampsia talliin.

No mutta, tässä teille taas muutaman päivän ohjelmistoa hiukan luottelomaisesti, mutta ompaha jotain. Näiden juttujen lisäksi on toki sattunu ja tapahtunu kaikenlaista, mm.tänään (perjantaina) meidän tammavarsat viiletti villinä ja vapaana talli pihalla, itse roikuin toissapäivän orin perässä ja muuta mukavaa.

18.2 tiistai
Aamulla kävin seitsemän aikaan viemässä Lauralle toppisopimus paperit, ja könysin takaisin kämpille. Mulla oli siis ns. vapaapäivä jalan takia. Iltapäivällä päivätauon jälkeen menin talliin ja pesin kaikki suitset joita oli aamulla käytetty ja jotka on huomisiin kisoihin menossa. Loppu illan autoin hevosten pois laitossa ja rasvasin heppojen jalat.

19.2 keskiviikko
Laura, Nikke ja Roosa oli lähtenyt aamulla orien kanssa kisoihin. Me muut mentiin normisti seitsemäksi talliin, ja ilmeisesti olin vielä Lauran mielestä työkyvytön, kun mulle ei hommia listassa ollut. Vein sitte koneeseen hevosia, tein leseen, täytin ruokakärryt, vein varsat ja autoin muita hevosten kuntoon ja pois laitossa, eli kehitin itselleni tekemistä kun en vain osaa olla tekemättä mitään.

Iltapäivällä tauon jälkeen laitoin vedet ja haettiin Lotan kanssa suurperhe. Jaoin isoontalliin heinät, lakasin, tein leseen, siivosin traikun, laitoin Lopezin kamat pois (tuli kisoista), haettiin Jennan kanssa varsat ja laitoin Carileton jalat. Kuuden aikaan aloin jakamaan väkirehuja, eka isoontalliin ja sitten pikkutalliin. Kerättiin vielä pikkutallista ylimääräset kamat pois ja lähdettiin syömään.

20.2 torstai
Juoksutin Clevelandin ja Sepin aamupäivällä, ja auttelin muita mm.heppojen kuntoon laitossa. iltapäivällä laitoin hevosia kuntoon, vaihdoin tarhat ja auttelin maneesissa.
Tänään siis pääsin jo työkykyisten listalle;)

Ei nyt mikään edustuskuva Clevelandist, mut jotain kuiteski:)


21.2 perjantai
Aamulla hain Pertsan ja Aapon maneesista, juotin,ruokin ja vein tarhaan. Olivat siis yön maneesissa kun tartettiin karsina paikkoja yövieraille. Autoin heppojen laitossa ja aamupalan jälkeen ratsastin Sepin. Yhentoista aikaan toin A+P sisälle ja vein suurperheen ulos. Juoksutin Aidan ja Luzin. Puol yks lähettiin tauolle.

Tauon jälkeen vaihdoin tarhat, jaoin heinät, lakasin ja lähdettiin Jennan, Roosan ja Maijun kanssa maastoon, itse ratsastin Cissyllä. Hoidettiin hepat pois, vaihdettiin taas tarhat, ravattiin jalat, ruokittiin ja puol seittemä otettii tarhat sisälle.

Koitan nyt vähän ryhdistäytyä tän blogin pitämisen kanssa, mutta mitä mieltä te ootte, haluatteko edes joka päivä uuden postauksen edellisen päivän tapahtumista vai tälleen muutaman päivän jutut samaan postaukseen? Haluatteko että kirjoitan näin lyhyesti, vai että kuvailen tarkemmin yms:)?

maanantai 17. helmikuuta 2014

114# Päiväkirja 16.2

16.2 sunnuntai
Mentiin kahdeksaksi talliin, niinkuin joka sunnuntai. Eilisen kämmähdykseni takia (tiputin puomin jalalle) enä tehnyt niin paljoa hommia kuin normaalisti, sillä käveleminen on hiukan haastavaa.
Laitoin vedet ja listan mukaan minun olisi pitänyt ratsastaa Romeo ja juoksuttaa Aida, mutta Laura totesi että parempi olla liikuttamatta heppoja.
 Autoin sitten heppojen kuntoon laitossa, lakaisin käytävän, tein leseen, täytin ruokakärryt, pesin suitsia ja iltapäivällä olin vielä maneesissa nostamassa Nikelle puomeja kun hyppäsi Kertulla, ratsastin loppukäynnit ja laitoin Kertun pois. Puol kolmen aikaa pääsin tauolle ja kuudelta käytiin tekemässä iltatalli, eli rasvattiin jalat, täytettiin vedet ja ruokittiin. 

Pahoittelut näistä/tästä ja mahdllisesti tulevista kuvattomista postauksista, sillä aikaa ei vain ole.
Käytiin vielä eile illalla syömässä jossain kreikkalaisessa ravintolassa ja oli ihan törkeen hyvää!

Tänään maanantaina, ainoana vapaapäivänä lhdettiin jo 07.30 ajamaan lääkärin päivystykseen näyttämään mun liilahkoa varvastani. Ja koska omaan aivan loistavan kielitaidon oli minulla Lotta ja Roosa tulkkeina.
Nyt sitten varvas paketissa murtuneena tai ei murtuneena (toivottavasti tuo jälkimmäinen) ja pari päivää lepoa. Sain myös reseptillä jotain särkylääkettä joka käydään vielä tänään myöhemmin hakemassa:)

lauantai 15. helmikuuta 2014

113# Päiväkirja 13.-15.2

Eli eilen torstaina ja perjantaina en teille mitään kirjoittanut, koska oli niin kamalasti tekemistä ja oltiin jatkuvasti menossa jonnekki, joten saatte nyt aika tiivistetyn ja varmaan aika luettelo maisen postauksen.

13.2 torstai
Tänä aamuna olin huimat viisi minuuttia myöhässä, ja menin heti ruokkimaan isontallin ja laittamaan vedet. Oltiin tallissa Jennan kanssa kaksin, sillä muut oli kisoissa.
Jaoin pikkutalliin heinät, täytin vedet ja siivottiin Jennan kanssa toinen puoli pikkutallista ja oljitettiin toinen puoli. Yhdeksältä juostiin kämpille katsomaan Clip Horsesta Stellan ja Lauran rata.
Lakaistiin käytävä ja kytiin aamupalalla, jonka jälkeen kävin ratsastamassa Sepin, juoksuttamassa Aidan ja vielä Sissin kanssa maastossa.

Iltapäivällä haettiin suurperhe ja vietiin Aapo+Pertsa ulos, haettiin tammavarsat, täytettiin vedet. Juoksutin Henrin ja Kertun. 17.40 lähdin Roosan kanssa kisapaikalle ruokkimaan ja hoitamaan hepat, sekä katsomaan pari esteluokkaa. Kisat siis pidetään Neumunsterissa Holsten hallissa.
Takaisin oltiin vähän ennen kymmentä.

Torstai illan yhdestä esteluokasta.


14.2 perjantai HYVÄÄ YSTÄVÄNPÄIVÄÄ!
Tänään herätys olikin jo 03.45 ja lähtö kisapaikalle 04.30. Paikan päällä aluksi ruokittiin Anu ja Stella, harjattiin molemmat ja käytiin kävelyttämässä n.15min. Tän jälkeen alettiin laittamaan Stellaa kisakuntoon. Letitettiin, puunattiin, kiillotettiin yms. Laura nousi hevosen selkään seitsemän aikoihin ja kääytiin verkan jälkeen hakemassa suojat pois, pyyhkimässä nenä ja jalat.
Radan jälkeen hoidettiin Stella pois. Hengailtiin jonku aikaa ja kattottiin ratoja. Kymmenen aikaa pakattiin kaikki kamat sekä hevoset ja lähdettiin kotia kohti.

Stella

Laura ja Stella radalla, sijoittuivat kuudensiksi!
Tallilla kävin ratsastamassa Sepin jonka jälkeen olikin jo tauko.
tauon jälkeen vaihdettiin taas tarhaajia varsoja yms, ja kävin juoksuttamassa Aidan. Tallista päästiin jo viiden jälkeen ja ennen kahdeksaa oli lähtö takaisin kisapaikalle katsomaan ratoja josta saavuttiin takaisin puoli yhden aikaan yöllä.

Sepi

Aida

Illan esteluokasta


15.2 lauantai
Seitsemäksi talliin, ison tallin ruokinta sekä vedet. Tein leseen, täytin ruokakärryt ja vietiin Lotan kanssa tammavarsat laitsalle. Harjasin Robbyn ja Bisken ja toki annoin paljon porkkanoita.
Käytiin aamupalalla, jonka jälkeen kävin Sepillä maastossa, juoksutin Aidan ja Brendan.
Käytiin keräämässä maneesista esteet ja lähettiin päivätauolle.
Tauolta tultua haettiin lotan kanssa suurperhe, vietiin AP ulos ja laitoin Nikelle ja Lauralle heppoja kuntoon. Juoksutin pari ennen kun ottivat ratsastukseen.

Ja esteitä kerätessä, onnistuin tiputtamaan semmoiselta puomitelineeltä/hyllyköltä n.pääni korkeudelta yhden puupuomin toisen jalkani päälle, ja nyt näyttää uhkaavasti siltä että vasemman jalan "pottu"varsan on murtunut.. Pitää nyt vain toivoa ettei olisi ja parantuisi nopeasti, sillä töitä on hiukan hankala tehdä kun ei pysty kunnolla edes kävelemään.

Ostin myös uudet hanskat, ja älyttömän hyvät!

keskiviikko 12. helmikuuta 2014

112# Top-Päiväkirja 12.2

12.2 keskiviikko
Taasen oltiin seitsemältä tallissa.
Laura tuo joka aamu talliin listan, jossa lukee jokaiselle omat tehtävät. Itse aloitin päivän trailerin siivoomisella ja kuntoon laitolla josta sirryin oljittamaan pikkutallia jonka päätteeksi lakaisin käytävän. Tämän jälkeen kello lähentelikin jo yhdeksää ja käytiin pikaisesti aamupalalla.
Aamiaiselta tullessani nappasin isosta tallista Blondin mukaan. Koitin suht nopeaan tahtiin sitä harjailla ja laittaa kuntoon, sillä tarkoutuksena oli Blondin lisäksi juoksuttaa Cleveland ja Brenda.



Blondi on siis joku Pv-tamma, en sen tarkemmin tiedä. Juoksuttaessa oli todella simppeli tapaus. Aluksi nyt perus pukittelut ja kaahaukset, mutta nopeasti rauhottui.

Täälä siis juoksutetaan vyön kanssa, johon pistetään gramaanit kiinni.
Aluksi annetaan juosta ilman gramaaneja suurimmat energiat pois, jonka jälkeen aletaan työstämään ravissa ja laukassa. Koitetaan saada hevonen mahdollisimman rennoksi ja pyöreäksi, sekä liikkumaan rehellisesti kroppansa läpi.


Hoidin Blondin pois ja hain samalla Clevelandin isostatallista pikkutalliin hoidettavaksi.
Tästä kaverista minulle sanottiin jo etukäteen, että on vähän villimpi tapaus.
Hoitaessa oli todella nätisti ja rakastuinkin kyseiseen hevoseen ihan totaalisesti. 
Juoksuttaessa aluksi mentiin semmoista rodeota että oksat pois, ja sai itse iha tosissaan roikkua sielä liinan päässä! Suurimpien riekkumisien jälkeen laitoin gramaanit paikoilleen ja aloin taas työstämään ravia ja laukkaa. Ravissa tämä sujuikin tosi hyvin mutta laukatessa siitä ei juuri mitään tullut. saatiin hyviä ptkiä, mutta kaveri tykkäsi riehua enemmän..






Clevelandin jälkeen nappasin taas heti seuraavan juoksutettavan mukaan, eli Brendan. Brendan olen aikaisemminki juoksuttanut, taino 1½ kertaa, sillä viimeksi kaveri oli niin villinä etten sitä saanut pideltyä. Heti kentälle päästyäni hyppi pystyyn, loikki ja riehu ja kävi jopa istumassa..
Tänään Brenda oli kuitenkin tosi rauhallinen ja jopa laiska.


Kun sain kaikki kolme kaverusta juoksutettua, oli kello jo yksi ja lähdettiin päivätauolle.

***
Kolmelta jatkettiin hommia ja iltapäivä menikin pyykkiä pestessä, tarhaajia vaihdellessa sekä jalkoja rasvatessa. Kuudelta ruokittiin hepat ja saatiin talli kiinni ennen puolta seitsemään.

 Lotta juoksuttaa Hermestä.

Se tunne ku oot hakemassa varsoja laitsalta, eikä niitä näy missään..


Jätti Lulis:3 Tamma varsoista nuorin..
Samaa näköä?




tiistai 11. helmikuuta 2014

111# Top-Päiväkirja 11.2

Noniin, tässä tulisi nyt ensimmäinen päiväkirjapostaus:)!

11.2 tiistai
Aamulla mentiin normaalisti seitsemäksi talliin. Laitoin aluksi BLondille vettä (automaatti rikki) ja ruokin isontallin. Täytin vesisangot valmiiksi ja menin laittamaan hevosia kuntoon Lauralle ja Nikelle. Ennen yhdeksää vietiin tammavarsat laitsalle ja käytiin aamupalalla.
Aamupalan jälkeen menin ratsastamaan Sepin.
 Menin vähä alta tunnin maneesissa jonka jälkeen käytiin Jennan kanssa vielä maastossa. Laura korjasi aluksi käsieni asentoa, sillä ne on jämähtänyt aika alas ja "levälleen". Yllättävän nopeasti sain kädet kuriin ja pysyivät jo ilman kummempaa huomioimista ylhäällä. Sepi oli todella miellyttävä ratsastaa. Kevyt edestä ja herkkä suusta. Hiukan hidas pohkeelle mutta liikkui ravissa ja käynnissä hyvin eteen pikku muistutuksella. Laukassa eteenpäin pyrkimys katosi aivan totaalisesti enkä sitä juuri pystynyt työstämään, kun keskityyttiin vain liikkumaan eteenpäin.
Maastossa käveltiin ja otettiin pari ravipätkää.
 Laitoin Sepin pois ja autoin taas hevosten kuntoon laitossa. Järjesteltiin tallia ja katottiin koko aika että on siistiä, sillä puolen päivän aikaan alkoi maajoukkue valmennus maaneesissa. Puoli yhden aikoihin mentiin syömään ja tauolle.

Tultiin tauolta kolmen aikaan ja haettiin alkajaiseksi "suurperhe" sisälle ja vietiin orivarsat tilalle. Suurperhe kattaa siis kaksi eläkeläistä joista toinen toiminut siitostammana sekä kaksi nuorta. Tämän jälkeen lähdin Jaskan (Niken isä) kanssa viemään Romeota "naapuri" tallille pariksi päiväksi, kun valmennuksissa olevat hevoset jäivät tänne yöksi ja tallissa ei enään ollut tilaa. Kun neljän jälkeen tultiin jo takaisin kävin juoksuttamassa Brendan ja haettiin tammavarsat sisälle. Laitoin pari hevosta pois, täytettiin vedet, käytiin rakentamassa maneesiin huominen esterata valmiiksi, rasvattiin osa hevosten jalat ja ruokittiin isotalli Lotan kanssa. Saatiin seittemän aikaan talli kiinni.

Sepin kans maastossa, Jenna Junnun kans edellä:)


Eli tämmöistä tänään. Oliko liian pitkästi kerrottu, vai haluaisitteko lyhkäsemmän ja ei niin tarkasti kerrotun, vai tstä vielä tarkemmin kerrotun päivä katsauksen? 
Nyt teillä on hyvä mahdollisuus vaikuttaa:D!

Ja illalla kokkailtiin vielä Lotan kanssa ruokaa, kanaa, kasviksia ja ranskiksii:)


maanantai 10. helmikuuta 2014

110# Kuulumisia

Tosiaan en nyt ole viikkoon mitään kirjotellut, koska en ole vain ehtinyt.
Maanantaina noustiin Lotan kanssa lentokoneeseen ja otettii nokka kohti Hampuria, josta meidän haettiin ja ajettiin Nehmteniin.
Ja täällä sitten ollaan seuraavat kaksi kuukautta työharjoittelussa. 
=)

***
Kyseessä siis Stall-STI, Niclas ja Laura Aromaan pitämä talli. Hevoia täälä on kahdessa eri tallissa (pikkutalli, 16 hevosta) (isotalli 28 hevosta ja 5varsaa) jotka on suurin osa kilpahevosia, mutta myös siitostamma, oreja, varsoja ja eläkeläisiä mahtuu mukaan.

Työt aloitetaan aamulla seitsemän aikoihin ja yhden aikaan mennään päivätauolle. Kolmelta tullaan jatkamaan hommia ja seitsemän kahdeksan aikaan laitetaan talli kiinni. 
Sunnuntaisin aloitetaan vasta kahdeksalta (paitsi kisa aamuina parhaillaan aamu neljältä) ja lopetetaan päivätauon aikaan, ja tullaan vielä ilalla ruokkimaan hepat. Maanantait meillä on vapaata:)!

Kirjoitan koululle jokapäiväistä päiväkirjaa, haluatteko että julkaisen sen aina illalla teille, niin saatte tietää mitä täälä teen päivät pitkät?

Mutta tähän väliin "muutamat" kuvat:)

 Kasino, jossa meidän keittio yms. Vasemmalla olevista ikkunoista näkymä maneesiin:)


Kuva tallipihasta maneesin ovelta. Oikean puoleinen rakennus on pikkutalli ja vasemmalla näkyy nurkka isosta tallista. Edessä on koko paikan omistajien asumukset

Isotalli

 Pikkutallin "lisäsiipi" jossa varastotilaa, toimistotila ja yläkerrassa meidän asumukset.

Ison tallin oikealta pulelta menevä tie, josta mennään mm.kävelytyskoneelle. Valkoinen rakennus takana on Nehmtenin linna.

Puiden takan oleva rakennus oli kaiketi vain varasto:D


Oikealla on koulukenttä ja tarha. Vasemmalla estekenttä.

Koulukenttä



Tarha koulukentän vieressä

Estekenttä

Kentiltä linnalle päin otettu kuva. Vasemmala pikkutallin kulma.


Varasto


Varaston takan on vielä kolmas talli, joka on joidenkin muiden omistuksessa?

Ja täälä on tälläiset jännät olkikatot!

Varaston edusta

Pikkutalli varastolta päin.

Isotalli varastolta päin


Kävelytyskone isontallin takaa.


Kävelytyskoneelta päin




Varasto ja kolmas talli

Oikealla isotalli ja edessä pikkutalli