tiistai 31. joulukuuta 2013

HEPPAILU HISTORIANI

Ajattelin nyt viimeisen päivän kunniaksi vihdoin tehdä tämän heppailu historiani postauksen.
Tämä postaus aihe oli siis kyselyn voittaja, silloin kun sain 50 lukijaa täyteen, mutta en sitten ikinä saanut tehtyä tätä, mutta tässä nyt tulee:)



Kaikki alkoi kolmannella luokalla (vuonna 2005), kun Anna tuli meidän luokalle. 
Tutustuttiin ja aloin käydä Annan mukana tallilla jossa hän silloin ratsasti.
Kyseessä siis Riihimäellä sijaitseva Sammaliston talli, ja sieltä shettispuoli.

Kuvassa Anna kyseisellä tallilla. Itse en täälä ikinä ratsastanut, olin vain mukana katsomassa tuntia.

Tämän myötä itsekkin innostuin vähän hevosista, ja kävimme siskoni kanssa seuraavana kesänä mökkimme lähellä ratsastamassa Ounasjoen Eräratsut nimisellä tallilla.
Hevosilla oli lännen satulat ja tällä tallilla opikin miten noustaan ja laskeudutaan hevosen selästä, ja ratsastamaan itse käyntiä ja ravia (potkaise hevosta kylkeen niin se juoksee)

Vasemmalta katsottuna siskoni Nita&joku ruuna ja minä&Watzi, vanha tamma jolla ratsastin joka kerta monen kesän ajan:)

Vuonna 2006 Anna vaihtoi Sammalistosta Minzun Islanninhevostallille, jossa kävin myös Annan mukana katsomassa tunteja ja siellä kävin itsekkin parilla tunnilla. Sielä (ainakin silloin, en ole tallilla pitkään aikaan käynyt, joten en tiedä miten asiat nykyään ovat) ratsastettiin yhdessä valtavan kokoisessa tarhassa. Muistan kuinka hienoa oli päästä ensimmäist kertaa elämässä oikealle ratsastustunnille. Täällä "opin" myös laukkaamaan, tosin tavalla jota en suosittele kenellekkään.
Minulta kysyttiin olenko ennen laukannut, ja tietenkin vastasin siihen että olen (vaikka en oikeasti ollut). Ratsastin muistaakseni Hugo nimisellä issikka ruunalla, joka innoissaan laukkasi muiden perässä ja törmättiinkin edessä olevaan ratsukkoon, koska en hallinnut hevosta ollenkaan.

Näiden tuntikokemusten jälkeen kävin kesällä/kesäisin Lapissa mökkeilyn ohella ratsastamassa Ounasjoella sekä Hethen tallilla. 
Hethen tallilla kävin ns.alkeis tunnilla, jossa minut opetettiin keventämään. Tämän jälkeen kävimme samalla tallilla sikoni ja mummini kanssa maastovaelluksella.

2007 Anna vaihtoi Minzulta Jokirannan Ratsastuskoululle Hyvinkään Hyyppärään.
Täälä pääsin itse tutustumaan "oikeaan" ratsastuskoulu meininkiin, ja tykkäsin paikasta. Vaikka olinkin aina se outo tyyppi ja vain kylkiäisenä Annan mukana, olivat silti kaikki ystävillisiä ja kohtelivat minua kuin olisin sielä aina ollut. Itse en täällä ikinä ratsastanut, mutta olin todella usein Annan mukana ja auttelin hevosen kuntoon laitossa.

Melkeimpä ainut kuva minkä löysin Jokkarista, paitsi yksi ylisöpö kuva Annasta jota se ei valitettavasti antanu julkasta;D

2009 Anna vaihtoi Jokkarista Vuononhevostalli Solsikkeen, ja luonnollisesti myös minä jätin Jokkarin ja aloin pyöriä Solsikessa. Olin usein katsomassa tunteja ja auttelin hevosten laitossa. Muistan myös kun oltiin aina ihan fiilareissa kun saatiin siivota laitumilta kakkoja pois:D
Muistan myös hyvin kun tosi moni meidän kavereista innostui ratsastamaan ja loppujen lopuksi "kaikki" olivat Solsikessa. Tosin tämä innostus laantui pian ja Annakin totesin jämähtäneen paikalleen, joten oli aika vaihtaa maisemaa.

Anna solsikessa.

2010 syksyllä, Anna vaihtoi Uotilan Ratsastuskoululle, jonne myös Nette ja Jenni vaihtoivat. Olin heti ensimmäisenä tuntina Annan mukana ja Anna meni Taistolla, Vuononhevosruuna. Aika hauska sinänsä, kun juuri vuoden ratsastanut pelkillä vuoniksilla:D
Muutaman viikon käytiin vain tunneilla ja olin Annan mukana, kunnes itsekkin keräsin rahaa kasaa ja otin Uotilassa irtotunnin.
Viimeisin ratsastuskerta oli ollut varmaan viime kesänä jona oltiin Levillä issikka vaelluksella, Lapin Saaga Issikat, nimisessä paikassa. Tällöin pääsin onneksi laukkailemaan kunnolla, joten sit tuli harjoiteltua vähän ennen oikealle tunnille menoa.
Uotilassa "jouduin"  puomitunnille. Ratsuna minulla toimi Vekkis, kaikkien luottoratsu. Minulta kysyttiin tunnin alussa osaanko kevyen istunan ja tottakai menin sanomaan että osaan, vaikken oikeasti edes tiennyt mikä se on. 
Muistan hyvin kun katsoin muilta mallia miten sielä satulassa kuuluisi olla, ja Petra sitten neuvoi enemmän. sain yllättävän hyvin yhden tunnin aikana kevyen istunnan hallintaan. 
Muistan myös hyvin sen sydänkohtauksen poikasen, kun Petra samalla tunnilla teki puomeista pienen ristikon. Näin myös hyppäsin ensimmäist kertaa elämässäni:)

Minä ja Vekkis joskus muinoin:)
Otin pian toisen irtotunnin, jonka ratsastin Paavo nimisellä Tinker ruunalla.
Paavo oli minusta kuin sadusta varastettu valtavan pitkine jouhineen ja herasilmineen.
Muistan vain ett menimme harjoitusravia ilman jalustimia, enkä meinannut pysyä satulassa ollenkaan. Sanoinkin silloin Petralle etten pysy siellä, johonka sain vastaukseski "et tule sielä koskaan pysymäänkään, josset harjoittele", niimpä koitin epätoivoisesti killua satulassa ilman jalustimia Paavon tukassa roikkuen.

Paavo (c) Nette Laaksonen?

2011 sain vihdoin ja viimein luvan vanhemmiltani aloittaa ratsastuksen. Sain tuntipaikan lauantaille, jossa myös Jenni ja Nette ratsasti. 
Kehityin yllättävän nopeasti "puskaratsastajan" tasolle, ja opin asioita kuten asetus, puolipidätteet, katse ja istunnan käyttö. Myös oikeat laukka avut tuli opittua hyvin nopeasti.

Minä ja Ismo, Uotila

Sain myös oman hoitohevosen, Samin. Jonka myötä olenkin oppinut todella paljon hevosten kanssa toimimisessa.
Kesäisin ja lomilla ratsastin Lapissa Hethen tallilla muutamia kertoja ja kävin siskoni kanssa vaelluksilla.

Minä ja Veera, Lapin Saaga Issikat.

Osallistuin 2011 kesällä ensimmäisiin kisoihini. Hyppäsin Vekkiksellä ristikkoluokan tai 40cm, en ole aivan varma:) Kyseessä oli kuitenkin Pollux harjoitusestekilpailut.

(c) Nette Laaksonen

Opin ja koin todella paljon, Tutustuin aivan mahtaviin ihmisiin ja hevosiin.

2011 lähdin Annan kanssa ratsastusriparille Alavuden Ratsastuskoululle. Sielä opin ratsastamaan entist paremmin, kehityin hyppääjänä paljon, hyppäsin maastoesteitä, uitin hevosta ja vikelsin ensimmäistä kertaa. Ja ennen kaikkea tutustuin aivan ihaniin ihmisiin ja hevosiin

 Vikellystä, hevosena toimi Nono
Minä ja Filu

27.9.2011 tapahtui sitten se, mitä ei pitäsisi tapahtua ikinä, missään, milloinaa, kenellekkään.
Uotilassa syttyi tulipalo, jossa menetimme 12 aivan ihastuttavaa hevosta ja ponia.
Tallilla ei tämän jälkeen pidetty hetkeen tunteja ja itselläni alkoi viikko palon jälkeen TET-jakso Uotilassa.
Janica (silloinen tallityöntekijä) opetti minulle miten siivotaan karsinoita, kuinka paljon hevoset syövät päivittäin ja paljon muuta hyödyllistä. 
Saimme tuolloin jatkuvasti ihanilta ihmisiltä lahjoitettua tavaraa ja uusia hevosia sekä poneja saapui tallille.
En unohda ikinä kun Celine saapui uotilaan, en ollut varmaan ikinä nähnyt niin lihavaa hevosta! Tai kun Konsta ja Lilli saapuivat. Mäyräkoira mallinen niin ruma että se oli jo söpö shettis ruuna sekä todella kaunis Suokki tamma.

Konsta

Pian kuitenkin saatiin asiat järjestykseen ja tunnit taas pyörimään.
2012. Kävin edelleen Uotilassa, niinkuin Anna, Nette ja Jennikin. Kehityin pikkuhiljaa paremmaksi ja paremmaksi niin koulussa kuin esteissäkin. Opin ratsastamaan monia eri hevosia, joista minulle päällimäiseksi on jäänyt Sämpylä, joka opettaa vieläkin. 

Ekoja ratsastuskertoja Samilla.

Ehdin näinä aikoina puuhata hyvin monen hevosen kanssa. Hoidin mm. Noran hevosta Chalettoa ja touhusin paljon nuoren Welsh ruuna Tatun kanssa. Ohjas ajoin, menin agilityä ja opetin vain perus tapoja nuorelle herralle.

 Minä ja Tatu
Minä ja Chaletto

2012 kesällä olin minun ensimmäisellä heppaleirillä (riparia ei lasketa tähän). Olin Uotilassa estepainoitteisella yleisleirillä.
Leirin aikana kehityin paljon! Leirillä ratsastettavien tuntien lisäksi otin vielä aikaisemmin rästiin jääneitä tunteja illaksi, eli parhaillaan ratsastin kolme tuntia päivässä.
Leiristä päällimäisenä o jäänyt mieleen hyppykertta ilman satulaa, joka on ollut ainut kerta tähän mennessä. Myös koulutuuppaus kaameassa helteessä, on minun mielestä ihan hauskaa puuhaa:D

 Minä ja Celine
Minä ja Astor

Samana kesänä tein myös Uotilassa hiukan töitä, jona aikana opin taas paljon kaiken näköistä. Myöhemmin, myöskin samana kesänä olin Lapissa ratsastamassa, itselle aivan uudessa tallissa. Helpissä Hummalomat nimisellä tallilla. Oltiin siskoni kanssa vaelluksella, jonka jälkeen pääsin vielä hyppäämään pieniä maastoesteitä.
Ratsuna toimi Lv-Suokki risteytys tamma, Emmi.

Minä ja Emmi

Tänä kesänä Uotilassa pidettiin myös Western SM-kisat, joihin osallistuin kaverini Emmin kanssa palkintojen jakajana. Samooihin aikoihin pääsin myös itse tutustumaan lännenratsastukseen Juhan ja Comun avulla.

 Minä ja Emmi
Minä ja Comu

2012 syksylläaloitin opiskelut Koulutuskeskus Salpauksessa, Hevostalouden Perustutkinto.
Sielä olen tähän mennessä oppinut vaikka ja mitä. Tutustunut jälleen kerran mahtaviin ihmisiin, sekä oppinut käsittelemään ja ratsastamaan erilaisia hevosia.

Minä, Lotta ja Venla

Salpauksessa opin myös ajamaan. Aluksi ajoimme koululla hiekkateillä, mutta myöhemmin päästiin myös Jokimaalle ajamaan nuoria ja opettamaan varsoja ajolle.
Päästin jopa hiittilenkeille mukaan ja opittiin paljon ravijuttuja. Myös talliviikot Jokimaalla ravitallissa opetti paljon.

Minä ja Alert Kemp
(c) Maarit Haavisto

Koulun hevosista ehdottomasti Unik on opettanut minulle eniten. Hevonen joka ei anna mitää ilmaiseksi ja minulta kesti todella kauan ennenkuin opin ratsastamaan kyseistä hevosta.

Minä ja Unik

Ratsastin myö koululla ensimmäistä kertaa ex-ravuria. Valitettevasti en kyseisellä tammalla ehtinyt paljoa ratsastaa ennenkuin lähti uuteen kotiin, mutta silti tämäkin hevonen opetti hyvin paljon.


Samana syksynä sain myös Monalta puhelinsoiton, jossa kertoi heidän olevan ostamassa Hollanista Welsh tammaa, jolla sattui olemaan kylkiäisenä keväinen varsa. No, loppujen lopuksi lupauduin varsan ottamaan ja tästä alkoikin minun ja Catan matka.
Kun Cata tuli kuvioihin, aloitin myös työt Uotilassa. Siitä asti olen tehnyt lauantaisin iltatallia.

2013 Kesällä tein Uotilassa jonkin verran töitä, meillä oli koululla kesäjakso jossa opin paljon käytännön hommia. Ja huippukohtana oltiin Annan kanssa Alavuden Ratsastuskoululla maastoestepainoitteisella leirillä, jossa opin taas aivan valtavasti. Sielä mm. löysin sen oman jutun. Kenttäratsastus <3


Ja nyt ollaan tässä pisteessä. Olen touhunnut/opettanut monia varsoja ja haluan tehdä niin paljon kaikkea tulevaisuudessa. Mitään en kadu ja oon kiitollinen jokaisesta hetkestä, jokaisesta oppimastani asista:)

Toivottavasti en unohtanut tästä postauksesta mitään oleellista, mutta tässä suurin piirtein minun heppahistoria=)

 Minä ja Sussu
 Minä ja Asko
 Minä ja Sussu
 Minä ja Tatu
 Minä Ja Keppo
 Minä ja Flika
 Penan opetusta ohjas ajolle
 Minä ja Pimu
 Cindyn ajo opetusta

 Minä ja Arttu
Amiraalia ajamassa

1 kommentti: