maanantai 2. joulukuuta 2013

Jäätä, jäätä ja vähän lisää jäätä...

Aivan aluksi anteeksi siitä että ette saakkaan tänään lupaamiani kuvia, sillä totesin unohtaneeni kameran koululle...
Toiseksi, ulkoasu on nyt vähän mitä on, mutta koittakaa elää sen kanssa. Koita mahdollisimman pian saada teille talvisempaa:)
Kolmanneksi, anteeksi kuvien karmaiseva laatu. (puhelin)

Ostin catalle tutit:3
Ja itse asiaan. Lähdin tallille käymään tossa kahentoista aikoihin. Ajatuksena oli lähteä maastoon kävelemään Catan kanssa, mutta eihän me edes päästy tallin pihasta pois ku oli niin liukasta. Kävin itten vähän maneesissa juoksuttamassa enimpiä virtoja pois jonka jälkeen käveltiin vain laitsapolun päähän ja takaisin.


Ajattelin tämän jälkeen vielä ajankuluksi harjailla Piancan. Vaikkei kyseinen varsa enään minun hoidettavakseni kuulu, koska toppijaksoni loppui, en sitä silti raaski vain "hylätä".
Pianca oli oikein nätisti käytävällä ja malttoikin yllättävän hyvin seistä koko harjaus session ajan. Selvitettiin myös häntä ja harja kaikista miljoonista takuista:D


Koitan nyt ihan vakavissani kirjoittaa sen Heppailuhistoriani postauksen. Eli toivottavasti saisin viimeistään viikonloppuna sen julkaistua. Mutta aika näyttää miten käy, saanko sitä edes aloitettua vai saatteko sen jo huomenna?



4 kommenttia:

  1. sulla nea on tosi kiva ja hieno blogi ja mielen kiintoinen

    VastaaPoista
  2. ostit sitten tutit jotka kelpaa vain maailman parhaille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellaki, ja pitäähä ny vauvalla olla tutit:3

      Poista