lauantai 28. joulukuuta 2013

Pitkästä aikaa.

Olin aamulla normaaliin tapaan tunnilla, jonka yllätys yllätys menin Artulla.
Krista piti meidän tunnin (ja pitää seuraavat kolme viikkoa) Petran loman takia, ja olikin kivaa vaihtelua olla jonkun muun valvovan silmän alla:)!
Tehtiin alkuverkan jälkeen avo- ja sulkutaivutuksia pääty ympyrällä. Avotaivutukset osoittautui yllättävän hankaliksi, mutta sulut sujui oikein näppärästi. Tehtiin näitä käynnissä ja ravissa.
Laukassa tehtiin kokoomisia ja eteen ratsastuksia.
Vasemmassa laukassa kokoomiset onnistui ihan ok, mutta oikea laukka oli taas ihan katastrofaalista. Kun yritin vähääkää koota enemmän tiputti kaveri raviin...tosin vika oli osittain minussakin, mutta ehkä me saadaan tuokin pikkuhiljaa sujumaan:)

Illalla iltatallin teon lomassa kävin pitkästä aikaa ohjas ajamassa Cataa.
Poni oli yhdellä sanalla sanoen...likainen.
Ihania nää mutakelit. 
Käytävällä Cata käyttäytyi yllättävän nätisti, vaikka olikin ruokakuppien ympäröimä. Ohjastaessa Cata oli aluksi toodella jähmeä eikä kuunnellut juuri ollenkaa mitään apuja. Virtaa oli aivan älyttömästi mikä ilmeni kaahotuksena ja keskittymisen puutteena.
"Alkuverryttelyn", eli hetken juoksentelun jälkeen alkoi ne pienet pidätteen, tuntuma sekä ääniavut sisäistymään pienen ponin aivoihin, ja oli ajoittain tosi hyvä!
Laukattiin tänään myös ekaa kertaa ohjasajon lomassa, ja hienosti tyttö osasi:3

Tässä vielä hiukan kuvia, niistä kiitos Iidalle =)!



Villi Lula..

Hieno poni, ekat laukat <3













Päivitin muuten vihdoinkin nämä välilehtiset, vai mitä nyt ovatkaan:D Siis Lulan, Samin ja omat sivuni, käykääs kurkkaamassa:)!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti