torstai 2. lokakuuta 2014

152# Hupelimen tyhjäys = mitä ollaan touhuttu.


Kuva on viimeviikon keskiviikolta Nuutikin selästä napsastu. Tällöin vietettiin viimeistä koulupäivää ensimmäisessä jaksossa ja ihanan markkinoinnin kokeen jälkeen lähdettiin Lotan kanssa ratsastelemaan.

Suurin osa lähti ahkerana harjotteluaikoilleen jo viimeviikon lopussa, mutta minä olen lusmunnut kotona vielä tämän viikon, pitäen syyslomaa ja hoidellen elukoita.


Kuva viime perjantailta jolloin oltiin Catan kanssa ajelulla. Siitä on tullut ihan super taitava kärryponi!

Maanantaina olin korvaus tunnilla Jadella, joka oli ihan super mahtava! Tiistaina taas kiipesin Hinten selkään. Keskiviikon sitten vietinkin enempi kotosalla ja torstaina (tänään) aamupäivästä syynäsin kilppareitten terroja uuteen uskoon...


...ja iltapäivällä suuntasin tallille Catan ajamaan. Pesin sen jalat (kyllä, tämä on nykyään mahdollista, koska ponistani on tullut aikuinen) ja harjasin sekä valjastin Catan puomilla. Ajoin poikkeuksellisesti kentällä, kun tallin eteen laitettiin juuri uutta asfalttia, en sinne viitsinyt lähteä riehumaan. Mentiin ihan muutama kierros ravia suuntaansa, välissä kävellen, ja piruuttani koitin laukan nostaa viimeisellä suoralla, ja sieltähän se tuli oikein nätisti! 
Oon niin ylpee tosta pienestä, siitä on tullu niin fiksu ja taitava. Tuntee tehneensä jotain itsekkin oikein kun poni toimii noin hyvin.


Ja tosiaan, takaisin siihen harjoitteluun joka meillä on tässä jaksossa. Ensi sunnuntaina olisi lähtö Alavuden Ratsastuskoululle, josta olen tänne aikaisemminkin kirjoitellut kun sielä tullut mm.ripari käytyä ja leireiltyä. Ja jottei aivan tylsää tulisi, lähtee Cata minun mukaani reissaamaan.
Tästä saatte toivottavasti ihan omaa postausta myöhemmin!

5 kommenttia:

  1. Kiinnostais ihan tositosi paljon jonkunlainen postaus/video noista kilppareista?:o oisko mahdollista??:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä joku muukin Anonyymi toivoi, kotan tämän toteuttaa nyt mahd pian, tai sitten vähän venyy ja teen sen kun harjoittelusta tulen takaisin:)!

      Poista
    2. Jes kiitos paljon!:)

      Poista