maanantai 13. tammikuuta 2014

104# Pika päivitystä

Pahoittelut tästä yli viikon mittaisesta tauosta.
Tosiaan koulu alkoi viikko sitten tiistaina enkä sen takia ole tallillakaan käynyt, enkä koululla ole aikaiseksi mitään järkevää heppapuuhaa keksinyt.

Lauantaina minulla oli tunti normaalisti aamulla, ja meinkin Möröllä.
Mörkö on 16 vuotias Hannover ruuna, joka on yksityisessä omistuksessa, mutta tekee aina välillä tunteja.
Olen mennyt Möröllä kerran aikaisemmin kevyesti itsenäisesti, joten en ole kyseisellä hevosella ns.kunolla ratsastanut aiemmin.
Mörkö oli alkutunnista todella tahmea edestä ja en saanut kunnolla pohkeita läpi.
Tehtiin avotaivutuksia ympyrällä ja suoralla uralla joka askellajissa. Käynnissä ja ravissa täm onnistui ihan hyvin, mutta laukassa tuli jo hiukan ongelmia, sillä en saanut koottua hevosta kokoaikaisesti niin paljoa kuin tarvitsisi. Lopputunnista oli Mörkö jo paljon paremi ratsastettavuudeltaan. Kevyt edestä ja kuunteli pidätteen sekä pohkeet hyvin:)

Mörkö talvella 2013

Sunnuntaina en ehtiyt käydä tallilla joten Catalla oli ihan vapaa viikko. Lähdettii jo kahden aikaa kohti Asikkalaa, sillä mentiin vielä koululla harjoittelemaan hevosen esittämistä Lotan kanssa.
Itsellä oli Unik ja Lotalla Rene (lv-ruuna).
Saatiin kuvattua jotain videotakin, mutta en ole vielä saanut tehtyä mitään koostetta, mutta laitan sen teille heti kun on valmis!

Maanantaina (tänään) lähdettiinkin koululta puoli yhden aikoihin ajamaan kohti Kemiötä, jossa järjestetään tiistaina (huomenna 14.1) Taitajakisojen semifinaalit. <-klikkaamalla pääset katsomaan meidän kisatehtävät ja muuta infoa!
Matkan varrella pysähdyttiin Lohjalla ostamassa iltapalaa ja muuta naposteltavaa, ja Kemiössä oltiin viiden jälkeen. Majoitutaan tavallisissa oppilas asuntoloissa, jotka ovat ihan luksus asuntoja meidän koulun asuntoloihin.

 Lohjalla

 Asuntola ovelta päin kuvattuna

 Minun ja Lotan huone

Keittiö meidän huoneelta päin kuvattuna

Käytiin vielä illemmalla tutustumassa talliin, joka oli tosi kivan näkönen. Simppeli ja toimivan oloinen. Sielä olisi sitten huomenna tarkoitus tehdä ainakin osa tehtävistä. 
Itse kilpailen numerolla seitsemän (7) ja tässä vielä vähän aikataulua
(klikkaamalla saat kuvan suuremmaksi)


Phoittelut nyt tämmöisestä hiukka sekasesta postauksesta, koitan viimestä ens vikonloppuna väsätä jotain ns.kunnollista:) Ja käykääs kaikki vastaamassa tuohon kyselyyn!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti