sunnuntai 5. tammikuuta 2014

103# Estetunti & Ponisunnuntai

Tosiaan en eilen enää iltatallin jälkeen jaksanut alkaa kirjoittelemaan, saatika käymään yli 200 kuvaa läpi, mitkä Nette otti meidän aamuiselta tunnilta.
Eli kaikki tuntikuvat (c) Nette Laaksonen

Lähdettiin tallille lauantaina yhdeksän jälkeen aamulla ja sainkin tälläkertaa paljon yleisöä mukaan, Neten, Annan ja Jennin. 
Yllätyksekseni menin Hintellä ja järkytyksekseni meillä oli estetunti. 
Hinte on Friisiläis tamma, jolla ei aivan kauheasti ole hypätty, joten esteiden ylitys ei aina onnistu ihan puhtaasti taikka oikeaoppisella hyppytyylillä.


Verkkailua

Tultiin aluksi muutamaan kertaan ravipuomeja toisella pitkällä sivulla molempiin suuntiin ja verkkailtiin aika itsenäisesti ravissa ja laukassa.
Tän jälkeen alettiin tulla pientä ristikkoa, jota ennen (n.parin askeleen päässä) oli puomi. Pari ekaa kertaa meni lähinnä läpi rymistäen, mutta kolmannella kerralla päästiin jo puhtaasti yli!
Nostettiinkin sitten tästä ristikko okseri, eli saman ristikon taakse pistettiin ns.tavallinen pysty. Ristikko okserille hypyt tuli jo paljon paremmin. Hintekin alkoi innostua ja ponnisti hyppyyn paljon paremmin.


Ristikko ja maapuomi

Ristikko okseri

Tultiin okseria muutama kerta, jonka jälkeen vaihdettiin tehtävää.
Meillä oli toisella pitkällä sivulla suhteutettu linja jossa kaksi perus pysty estettä joita ennen oli maapuomit. Eka kerta oli taas yhtä räpellystä. Ei saatu paikkoja ostumaan ja esteet levähti ympäri maneesia. Kuitenkin jo heti toisella yrittämällä sujui paljon paremmin ja vain jälkimmäisen pystyn yläpuomi tippui.


Suhteutetun jälkimmäinen este. (Ja se kerta kun kaikki puomit pysy ylhäällä)

Loppputunnista tultiin vielä pientä rataa (5 estettä) joka meni näin.
1. Okseri vasemmassa laukassa.
2ja3. Suhteutettu vasemassa
4. Suhteutetun jälkimmäinen este oikeassa
5. Okseri oikeassa

Rata meni ekalla kerralla ihan hyvin. Saatiin okserille eka hyppy tosi hyvin, suhteutetussa toinen tuli alas ja toinen hyppy okserille tuli vähän huonoon paikkaan ja hevonen pääsi pitkäksi, joten hyppy ei ollut erityisen hyvä.
Tultiin sama rata vielä uudestaan, joka meni ihan super hyvin! Tiputettiin vain suhteutetun toka este ja saatiin tosi hyviä ponnistupaikkoja ja hyppyjä. 
Saatiin myös kahvion yleisöltä aplodit jotka ei valitettavasti ihan maneesiin asti kuulunut:)
Ylpeä olen Hintestä, ja oli todella hauska tapaus. Voisin mennä useamminki!







***

Tänään (Sunnuntaina) lähdin taas tallille jossain puolenpäivän aikaa. Kuvaajaa ei tälläkertaa ollut, joten saatte tyytyä puhelimellani napsimiin kuviin.

Aloitin ohjas ajamalla Nessun. Harjailin ja varustin kolmosen käytävällä josta sitten lähdettiin maneesiin. 
Käveltiin aluksi vaan ihan pitkillä ohjilla ympäri maneesia, jonka jälkeen otin vähän naruja käteen ja jäin itse taaemmas jolloin Nessun piti kävellä ns.itse, eli ei ollut enää tukihenkilöä siinä vieressä.
Nessu yllättikin minut ihan totaalisesti. Käveli koko ajan tosi reippaasti ja oli muutenkin tosi hyvin kuulolla. Vasempaan kierrokseen koitti aina välillä liukua keskemmälle ja oikeassa kierroksessa teki pariin kertaan U-käännöksen. Eli pientä ponin jekkuilua oli mukana tässäkin kerrassa:)
Ravatessa Nessu meni myös hienosti. Aluksi piti vähän kannustaa etenemään, mutta pikkuhiljaa alkoi Nesun moottori syttymään ja juoksikin hirmu lujaa ympäri maneesia.
Kyllä siitä vielä hieno kärryponi tulee;)


Kun sain Nessun hoidettua pois hain samantien Pipsun käytävälle. Harjailun ja varustelun jälkeen mentiin mekin maneesiin vähän ohjas ajoa treenaamaan.
Tälläkertaa aloiti oikeasta kierroksesta, kun se oli viimeksi paljon hankalempi. Pipsu tarttikin tosi paljon kannustusta ennenkuin rohkeni kävelemään itse uraa pitkin, mutta pikkuhiljaa vauhti koveni ja poni rentoutui ja käveli ihan lunkisti eteenpäin.
Vaihettiin sitten suunta joka sujui paljon paremmin kuin viimeksi. Pysähtyi vain kerran maneesin puolessavälissä:)
Vasempaan kierrokseen käveli ihan ongelmitta, mutta alkoi melkein heti pelata kielellään. Pitkän aikaa käveli tosi nätsiti, mutta sitten kun sai kielen heitettyä toiselle puolelle sai "paniikki kohtauksen" koska tuntuma tuntuikin ihan erilaiselta. Vaihdoin kielen pariinkiin otteeseen takaisin oikealle puolelle, mutta ei se sielä puolta minuuttiakaan pysynyt. Mentiin vielä yksi hyvä pätkä jonka jälkeen mentiin takaisin talliin. Vein Pipsun tarhaan ja kaivoin sille turparemmin. Pitää seuraavalla kerralla kokeilla jos se auttaisi asiaan:)


Tämän jälkeen hain vielä Catan käytävälle. Harjailin ja vietin muuten vaan aikaa ponin kanssa.
Puunauksen jälkeen vein Catan maneesiin juoksemaan ja näyttikin varsin koomiselta pikku pallerolta ympäri maneesia kiitäessään:D
En tälläkertaa paljoa muuta Catan kanssa touhunnut, mutta eihän sitä aina tarvitsekkaan niin vakavasti töitä tehdä:)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti