lauantai 5. lokakuuta 2013

Rakentelua

Jo 54!
Yhden päivän aikana kuusi lukijaa lisää, aivan mahtavaa! Ootte parhaita <3
 
Tänään poikkeuksellisesti minulla ei aamusta tuntia ollut (ratsastan siis vakitunnilla lauantaisin 10-11), kun osa hevosista lähti Puokalle kisoihin.
 
Itse menin tallille puolenpäivän aikaan ja Veeran kanssa koitettiin väsätä huomenna (Sunnuntaina 6.10) alkavaa poniagility kurssia varten uusia esteitä. Saatiinkin aikaan keinu, jossa keikkaus korkeutta ehkä n.15cm, sekä tehtiin hapsupuomi. Hapsupuomi on siis ihan tavallinen puomi, mikä on solmittu täyteen paalinaruja ja tämän ali kuuluisi mennä.
 




Lankku. Ei mikään kauneusruusu, mutta itsetehty on aina itsetehty;) 


 Hapsupuomi. Loppui paalinarut kesken niin ei ihan niin tiivistä saatu kuin oltaisiin haluttu, mutta eiköhän tämä asiansa aja:)
 
Myös perinteinen traktosin rengas tulee käyttöön.
 
Näiden lisäksi meillä on ihan perus esteitä, pujottelua, taso minkä päälle etujalat nostetaan sekä kävely silta, vai miksi sitä nyt sanotaankaan? Länkkäkisoissa usein käytetty:D
 
Meillä olisi vielä aamulla aikaa väsätä, sekä seuraavalla viikolla tulevalle agility tunnille lisää esteitä, joten nyt kaikki ihanat lukijat, mielikuvitus käyttöön ja ideoita saa heittää aivan vapaasti:)!
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti