tiistai 27. elokuuta 2013

Mitäs sitä keksis...?

Niinkuin varmaan jokainen huomasikin tää postauksen tekeminen hiukka venyi, ja koitan nyt tehdä suht tiivistetyn version viimeajoista että jaksatte tämän lukeakkin:)

Perjantaina kävin jo aikaisin päivällä Catan luona kun iltapäivällä lähdettiin Hyvinkälle syömään. Harjasin ja lähdin kävelemään laitapolkua pitkin tallin takana kulkevan tien viereen, että näkee vähän reippaammin kulkevia autoja. Mutta eikös siin takas tullessa menny rekka ohitte joka oli hirmu pelottava ja piti kamalaa ääntä, jonka seurauksena poni viiletti jo kaukana... jäi onneksi tarhoille kavereiden kannssa seurustelemaan josta tallintekijä nappasi ponin talteen.

Lauantai aamusta minulla oli taas tunti jonka meninkin Jadella. Jade on WPB tamma jolla en aikaisemmin olekkaan mennyt. Tunnista ei jäänyt mitenkään hyvä fiilis, sillä en ponia osannut lainkaan ratsastaa. Oli jäykkä oikealta ja vino vasemmalle ja laukatessa vain kaahasi. Pari hyvää pätkää sain ravissa ja kynnissä oli ihan ok. Mutta ehk mä joskus opin silläkin ratsastamaan:)

 
Iltapäivästä tallihommien lomassa kävin taas ohjas ajamassa Cataa, ja se sujuikin jo paljon paremmin kuin viime kerralla:3 Onse hieno poni. Tällä kertaa pystyttiin joka kävelemään suoraan eik mitään vastaan pistämis kohtauksia tullut. Tässä samalla olen yrittänyt Cataa opettaa syömään porkkanaa:D ja jyrsihän se jo koko porkkanan, tosin puolet paloista syljettiin ulos...Mutta ehkä se joku päivä sitki söis:D


Välillä vähä venyteltiin....:D


Taitava Lulis:33

Sunnuntaina käytiin aamusta Neten kanssa ruokkimassa hevoset ja heittämässä ne ulos joka jälkeen käytiin vähän maastossa kävelee elukoitten kanssa. Cata käyttäytyi oikein hyvin ja meni kaikesta yli ja ohi mistä vain pyysi, mutta Bellan kanssa jummattiinkin apaattirallaa puolisen tuntia yhden pienen ojan kohdalla -.-" Ja tämä hevonen on siis hypännyt maasto esteitä ja muutenkin estepuolella kisannut:D
Iltapäivästä otettiinkin taas nokka kohti koulua.

Maanantaina tuntien jälkeen kävin Unikin ratsastamassa, ja tälläkertaa maneesin seinän korjauksen takia ratsastin isoimmassa tarhassa. Aluksi oli vähän ihmettelemistä ja hakemista, mutta pikku hiljaa hevonenki rentoutu uuteen ympäristöön ja pystyttiin tehdä ihan kunnolla töitä:)


Tämähän ei nyt mikään edustus kuva ole, mutta kiinnittäkää huomionne hevossen jalkoihin xD Toinen vähä liiotteli väistön kanssa.

Toinen hirveesti yritti ojentaa, mutta pikkuhiljaa pikkuhiljaa;)

Anteeks istunta:(



Loppuraveja:)
Jos nyt kaikki menee suunnitelmien mukaan, niin startataan ensiviikonloppuna Unikin kanssa Uran (uotilan ratsastajien) seura koulukisoissa;) Mut katsoo nyt.
Koitan tässä nyt postailla aina saman päivän aikana kun on jotain postailtavaa tullut, mutta älkää minun laiskuustason tuntien odottakaa liikoja xD

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti