tiistai 26. maaliskuuta 2013

Passiponi(:

Aamulla oli valjastöitä ja koko neljätuntia meni vain ommellessa koriste reunaa ketjunaruun, ja vielä olisi puolet jäljellä:D Viimeviikolla sain valmiiksi vyön jota aloitettiin jo aikasemmin. Vaikka itse sanonkin, siitä tuli mielestäni ihan hieno ja kyllä sitä käyttää kehtaa!


Vyo solki ja etuosa:)
Lin vyöhön Catan koko nimen ja syntymäpäivän/vuoden. En oike sitä saanut kuvattua,mutta toivottavastituosta jotainnäkee:D
Iltapäivän tunti oli peruttu, kun opettajalla oli jotain muuta menoa, joten päätettiin sitten lähteä ratsastamaan! Aluksi oli tarkoitus lähteä maastoilemaan, mutta päädyttiinkin maneesiin tuuppaamaan;D
Ratsastin Riinan, koska päätin pyhittää tämän viikon vain Riinalle, kun tuo passihevoseni vielä sattuu olemaan ja tässä viimeaikoina sen liikutus/hoito on jäänyt vähän taka alalle, uubs...
En mitään ihmeellistä tehnyt. Aluksi menin kaikki askellajit läpi pitkin ohjin jonka jälkeen alkoi varsinainen tuuppaus sessio (tarkoituksena saada riina kulkemaan oikein päin ja käyttämään selkäänsä) Aluksi ajatus tuntui ihan mahdottomalta, mutta pikkuhiljaa alkoi Riinaltakin löytymään uusia puolia ja kulki välillä ihan hienostikkin:) Tein tätä käynnissä ja ravissa. Laukan noostoja tein peruutuksesta, ja parin epämääräisen yrityksen jälkeen tämäkin sujui ihan kohtalaisesti:D
Mitään kummempii kuvia ei ole, kun kuvaajat edelleen hakusessa, mutta tässä jotain korviketta niille:D


Laatuhan on siis mitä mahtavin, mutta ei voi mitään:) Vieressä on Lotta Unskin kanssa(:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti