tiistai 17. helmikuuta 2015

169# Laukanvaihtoja.


Maanantaina sain kunnian liikuttaa Adan ja Comun joille sain molemmille ihan estesatulan käyttöön. Itselle huomattavasti helpompi istua ja vaikuttaa hevoseen tuolta käsin, kun taas siitä lännensatulasta.
Omistajien pyynnöstä harjoiteltiin vähän laukanvaihtoja kuvassakin näkyvillä korotetuilla puomeilla ja keskityttiin myös paljon askeleen pituuteen.
Lännen ratsastuksesshan mennään paljon todella kootulla hevosella jolloin askel on lyhyt sekä matala, mutta nyt molemmat hepat joutivatkin liikkumaan eteenpäin ja vähän nostamaan jalkoja.
Ada oli alkuun ihan hämentynyt että mikä juttu tämä on. Mentiin alkuun ravissa noita puoeja pariin kertaan joille ada lähestulkoon pysähty ja hypähteli hartaasti jaloja nostellen niistä yli. 
Vaihdon Adan kanssa sujui tosi hyvin, ja sieltä löytyi se turbo vaihde jolloin päästiin oikeasti ravaamaan ja laukkaamaan eteenpäin.

Comu taas ei niinkään puomeista välittänyt, mutta vaihdot eivät ihan yhtä hyvin sujunut. Oikeasta vasempaan meni tosi hyvin, mutta vasemmalta oikealle aina takapää jäi, eli jäätiin ristilaukalle. Ja tunnetusti minä en lopeta ennenkuin asiat sujuu niinkuin halusin, niin tehtiin tähän vaikeampaan suuntaan todella monta vaihto yritystä, kunnes vihdoin sieltä tuli puhdas sujuva vaihto ja tähän oli hyvä lopettaa!
Kaikin puolin molemmat oli oikein mukavia ratsastettavia, katsotaan taas jos lähiaikoina pääsisi näiden heppojen selkään.

Tämän jälkeen ratsastin vielä pikasesti Sämpylän (alla vasemmalla), joka oli myöskin super hyvä! Pyrkivä ja venytti hyvin eteen alas. Eihän sitä voi olla kun tyytyväinen kun saa ratsastaa näin hienoja hevosia ^^

























Mini (yllä oikealla) on nyt myös joutunut minun ratsuksi. Ratsastin sen viikonloppuna molempina päivinä, jolloin se oli tosi hyvä molempina päivinä. 
Maanantaina sillä oli vapaa ja tänään tiistaina olin jo heti kahdeksan jälkeen ratsastamassa. Mini oli oikeestaan alusta saakka yllättävän pyrkivä ja parani vain loppua kohden. Mutta jottei vain menisi liian hyvin, päätti Ministeri järjestää vähän ohjelmaa pelleilemällä ja heittämällä milloin etupäätä ja takapäätä taivasta kohti. No tästä vaiheesta onneksi päästiin yli ja sen jälkeen löyty taas työmotivaatiotakin ja saatiin ihan tosi kivoja pätkiä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti