perjantai 7. maaliskuuta 2014

120# Kisailua

Tosiaan eilen (6.3) lähdettiin Lotan kanssa kisoihin mukaan hoitajiksi. 
Mentiin kuudelta aamulla ruokkimaan hepat, ja aloitin letittämään puoli seitsemän. Mukaan läähti siis viisi hevosta (3oria & 2ruunaa) joista neljä letitettiin. Näihin neljään minulta upposi aikaa n.3tuntia ja kyllä tuntu sormissa sen jälkeen!

Quiller letityksessä.
Lettien jälkeen laitettiin hepoille kuljetus suojat ja loimet ja kymmenen aikaan lähdettiin pihassa hevosrekan ja yhden trailerin kanssa.
Kisapaikalle ajoi n.1½tuntia ja alettiin heti laittamaan ensimmistä hevosta kuntoon.
Koko päivän piti kiirettä ja sai juosta paikasta a paikaan b milloin mikäki hevonen narun toisessa päässä.
Kuuden aikaan oli kaikki radat ratsastettu ja hepat kamoineen autossa.

Oripojat Lopez ja Cetello


Kahdeksan maissa oltiin takaisin tallilla. Purettiin hevoset ja tavarat sekä istuttiin vihdoin alas ja syötiin! Viimeksi saanut ruokaa suuhun kuudelta aamulla, joten kyllä ruoka maistu tohon aikaan illasta.

***

Tänään (7.3) perjantaina oltiin Lotan kanssa kaksin tallissa, kun muut oli kisoissa. Laura oli aamulla auttamassa siivomassa karsinat. Tehtiin muuten normi aamutalli, jaettiin heinät, vietiin tarhat, kone ja varsat, täytettiin ruokakärryt ja oljitettiin pikkutallia. 
Aamupalan jälkeen juoksutin Kertun ja Brendan sekä ratsastin Qintuksen köykäsesti eilisen kisapäivän jäljiltä.
Kahden aikaan ELL kävi ultraamassa yhden hepan jalan, jossa oltiin auttamassa, ja kolmelta vaihdettiin taas tarhat, jaettiin heinät molempiin talleihin ja lakastiin. Pestiin eiliset kisasuitset pois ja viideltä taas vaihdettiin tarhat. Haettiin varsat sisälle, laitettiin jalat ja kuudelta ruokittiin. Puol seittemän pintaan haettiin vikat tarhaajat ja laitettiin talli kiinni.


6 kommenttia:

  1. Wautsi, vähän makeempi rekka mitä tottunut täällä suomessa näkemään ;)
    Miksi muuten vaihdatta tarhoja ja mitä sillä ihan edes tarkoitat ?! :D Hevoset vaihtaa tarhaa vai ? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarhojen vaihdolla meinaan siis hevosten vaihtoa tarhoihin. Käytössä vain kolme tarhaa, jossa kaikki hevoset tarhaavat 2-3tunnin vuoroissa, jonka takia tarhoja pitää vaihdella aika usein:)

      Poista
  2. Milloin se salpauksen talli nyt sitten muuttaa jokimaalle? Onko sinne tulossa millaiset tilat sitten ratsastuskäyttöön?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näillä näkymin siirtyisi ensi syksyksi, mutta Asikkalaan jäisi silti osa hevosista tulevia ykkösiä varten mm.kengitykseen ja muuhun. Minun tiedon mukaan Jokimaalle tulee ratsastuskäyttöön kenttä sekä maneesi, ja eiköhän sieltä jotain maastoreitteäkin löydy:)

      Poista
    2. Vielä semmoinen piti kysyy et pystyykö opistolle ottamaan oman hevosen mukaan jos pystyy niin paljon on tallivuokra?:)

      Poista
    3. En itse ole kauheasti tuohon oman hevosen mukaan ottamiseen perehtynyt, mutta minun käsityksen mukaan saa ottaa, mutta silloin hevonen on koko koulun käytössä:)

      Poista